Haetaan elektronisen musiikin opettajaa

Julkaistu 6.6.2023

Pirkanmaan musiikkiopisto hakee määräaikaiseen työsuhteeseen lukuvuodeksi 2023–2024 elektronisen musiikin opettajaa, opetustunteja on 10–13 viikkotuntia. Tehtävään sisältyy sekä yksilö- että ryhmäopetusta.

Mitä haemme

Etsimme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja omaavaa opettajaa, jolla on kykyä opettaa ja innostaa kaiken tasoisia ja -ikäisiä oppilaita. Opettajalta edellytetään kykyä opettaa keskeisten daw-ohjelmistojen sekä muiden olennaisten elektronisen musiikin työvälineiden luovaa käyttöä. Ymmärrys elektronisen populaarimusiikin eri tyylien estetiikasta on niin ikään tärkeää.

Meistä

Pirkanmaan musiikkiopisto (PMO) on yksi maamme suurimmista musiikkiopistoista ja myös rytmimusiikin perusopetuksen edelläkävijä. Visiomme on olla haluttu ja pidetty kumppani elämän eri vaiheissa. Toimintamme perustana toimivat arvot ovat musiikin ilo, osallisuus yhteisössä sekä yhdenvertaisuus. Työyhteisössämme arvostetaan avointa vuorovaikutusta, yhteistyötä ja monenlaista kehittämistä.

Kelpoisuus

Tehtävään edellytetään alan soveltuvaa kokemusta. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti.

Hakuprosessi

Hakuaika päättyy keskiviikkona 14.6.2023. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, josta ilmenee koulutuksesi, työkokemuksesi ja pedagogiset vahvuutesi sekä CV osoitteeseen rekry@pmo.fi. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Kutsumme osan hakijoista etähaastatteluun ti 20.6.2023 tai ke 21.6.2023.

Lisätietoja: lehtori Lauri Pulakka, p. 050 358 5856, lauri.pulakka@pmo.fi