Kitara Suzuki-opetuksessa

Kitaransoiton voi aloittaa Suzuki-opetuksessa 4–8-vuotiaana. Musiikkikaupoissa myydään erikokoisia lapsille sopivia kitaroita, joten soittimen koko ei ole este aloittaa soittoharrastusta. Alkeiskitara on myös suhteellisen edullinen soitin hankkia. Kitara on monipuolinen soitin, sillä voi soittaa sekä melodioita että sointusäestyksiä ja monenlaista musiikkia. Kitara on siis erittäin hyvä soitin lapsen musikaalisuuden kehittämisen kannalta ja siinä on miellyttävän pehmeä ääni, mikä ei esimerkiksi aiheuta häiriöitä kerrostaloasunnossa.

Suzuki-opetuksessa kitaransoiton opetus perustuu klassiseen musiikkiin ja klassiseen soittotekniikkaan, mutta opetuksessa käytetään eri musiikkityylien vaikutteita. Varsinkin yhteissoitossa kitaran monipuoliset ominaisuudet tulevat hyvin esille. Harjoittelun myötä valmiudet yhdessä soittamiseen kasvavat. Sosiaalisuus, ryhmässä toimiminen, kuunteleminen ja keskittyminen kehittyvät yhteissoiton myötä. Yhdessä soittaminen on myös hauskaa; on elämys huomata, miten ryhmässä saadaan aikaan hienoja musiikkiesityksiä kaikenikäisten lasten kanssa.

 

Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä tärkeämpää on vanhempien aktiivinen rooli harrastuksen tukena. Vanhemmat osallistuvat lapsen kanssa soittotunneille ja huolehtivat kotiharjoittelusta. Voidaankin puhua aikuisen ja lapsen yhteisestä harrastuksesta. Vanhemmille järjestetään aluksi vanhempainkoulutusta, jolloin he opettelevat itsekin hieman soittamisen alkeita ja saavat tärkeää tietoa harjoittelusta ja koko soittoharrastuksesta. Pelkästään kerran viikossa soittotunnilla käyminen ei vielä riitä oppimiseen, vaan on todella tärkeää luoda kotiin musiikille ja soiton harjoittelulle sopivat olosuhteet. Oppimiseen suotuisa ympäristö on kannustava, motivoiva ja kiireetön. Siinä soittaminen ja musiikin kuuntelu ovat luonnollinen ja päivittäinen tapahtuma niin kuin mikä tahansa muukin arkinen asia. Näin suzukimetodissa olennaisena pidetty äidinkielinen oppimistapa voi toimia: lapsi omaksuu ympäristöstä tulevat vaikutteet, kuuntelee, matkii ja kokeilee itse. Ympäristö luo edellytykset harjoittelulle ja koko soittotaidolle.

 

Kitaransoiton perusasioita aletaan heti ensimmäisestä tunnista lähtien opetella, mutta varsinkin pienillä lapsilla olennaista on aluksi kaikenlainen muukin soittamista ja musiikin hahmottamista tukeva toiminta: soittotuntikäyttäytymisen omaksuminen, keskittymistä kehittävät harjoitukset, laulaminen, rytmien taputtaminen. Kaikessa pyritään käyttämään lapsille luontaista ajatusmaailmaa apuna ja leikin kautta monet asiat jäävät parhaiten mieleen. Sujuvan kitaransoittotaidon omaksuminen vaatii pitkäjänteistä harjoittelua ja kysyy monesti vanhempien kärsivällisyyttä. Soittotapahtuma on ajatuksen ja ymmärtämisen siirtämistä sormien toiminnaksi ja sitä kautta soivaksi musiikiksi. Tällainen taito on erityinen ja vaatii erityistä harjoittelua, se ei synny itsestään. Täytyy kuitenkin pitää aina mielessä, että oikeanlaisessa ympäristössä säännöllisellä opettajan ohjeiden mukaisella harjoittelulla oppimista tapahtuu varmasti. Jokainen lapsi oppii asioita omaan tahtiinsa, toiset nopeammin, toiset hitaammin, mutta kaikilla on mahdollisuus oppia ja saada iloa soittamisesta!

Opettaja

Ilkka Hammo

kitara, sävellys
Tampereen toimipiste