Belgialainen Adolphe Sax patentoi saksofonin Pariisissa vuonna 1846. Saksofoni kuuluu puupuhaltimiin – vaikkakin se on tehty ohuesta metallista, yleensä messingistä. Soittimen ääni saa alkunsa suukappaleeseen kiinnitetyssä yksinkertaisessa ruokolehdykässä eli lehdessä, joka saadaan värähtelemään puhaltamalla. Edelleen soittimen sisälle muodostuu värähtelevä ilmapatsas. Saksofonin äänen korkeutta, voimakkuutta ja väriä soittaja säätelee sormituksilla (sulkemalla tai avaamalla ääniaukkoja sulkevia läppiä), puhallustekniikalla, kurkunpään asentoa muuttamalla, kielen liikkeillä sekä ansatsilla eli huuliotteella. Myös soittimen, suukappaleen ja lehden valinta vaikuttavat suuresti saksofonin äänenlaatuun.
Saksofonin ääni on hyvin taipuisa ja helposti muokattavissa erilaisen musiikillisen ilmaisun tarpeisiin. Saksofoni onkin keskeinen instrumentti jazzmusiikissa, ja se kuuluu olennaisesti myös muuhun afroamerikkalaiseen musiikkiin kuten rhythm and bluesiin ja souliin. Saksofonia käytetään myös klassisessa musiikissa sekä muun muassa pop-, rock- ja tanssimusiikissa, viihdemusiikissa ja eri maiden kansanmusiikissa. Saksofonia voi soittaa monenlaisissa kokoonpanoissa: rytmimusiikin pienyhtyeistä big bandiin, puhallinorkesterissa, toisinaan sinfoniaorkesterissa sekä kamarimusiikin kokoonpanoissa kuten saksofonikvartetissa.
Historian merkittäviä saksofonisteja ovat olleet muun muassa jazzmuusikot Sidney Bechet, Johnny Hodges, Coleman Hawkins, Lester Young, Charlie Parker, Sonny Rollins, John Coltrane, Michael Brecker, Jan Garbarek, rhythm and bluesin soittajat Lee Allen ja King Curtis sekä klassisen musiikin saksofonistit Marcel Mule, Daniel Deffayet ja Amy Dickson. Suomessa tunnettuja saksofonisteja ovat muun muassa Juhani Aaltonen, Jukka Perko ja Linda Fredriksson.
