Viulu

Jousisoittimet ovat eurooppalaisen musiikkiperinnön peruskiviä, ja niille on sävelletty valtavasti musiikkia sooloista ja pienyhtyekappaleista aina isoihin orkesteriteoksiin. Klassisen musiikin lisäksi ne taipuvat myös muihin musiikkityyleihin.

Viulu on jousisoitinperheen pienin ja kirkasäänisin soitin. Sen ääni on ilmeikäs ja vivahteikas, joten ehkäpä juuri siksi se on yksi maailman arvostetuimmista soittimista.
Viulussa on 4 kieltä, joita soitetaan jousen jouhilla, joskus myös näppäillen.

Viulunsoiton tavallisin aloitusikä on 5–10 vuotta. Soittimia on erikokoisia soittajan mukaan. Ensimmäinen soitin kannattaakin valita yhdessä opettajan kanssa, jotta soitin on kaikin puolin soittajalleen sopiva. Opistolta löytyy myös vuokrasoittimia.

Innokas asenne, säännöllinen kotiharjoittelu sekä kodin ja opettajan yhteistyö ovat tärkeitä tekijöitä viulunsoiton oppimisessa. Opistollamme toimii jousiyhtyeitä ja orkestereita, joihin taitojen karttuessa pääsee mukaan musisoimaan muiden kanssa.

 

Lue myös:

Opintojen sisältö

Hakuohjeet

Opettajat

Antti Heermann

viulu (rytmimusiikki)
Tampereen toimipiste

Tiina Kaukinen

alttoviulu ja viulu, orkesterinjohto
Tampereen toimipiste

Paula Metsänen

viulu ja alttoviulu, orkesterinjohto
Hämeenkyrön, Tampereen ja Ylöjärven toimipisteet

Merja Ponkala

viulu, orkesterinjohto
Tampereen ja Ylöjärven toimipisteet

Sari Rahkola

viulu ja alttoviulu

Raisa Rasku

viulu
Opetus Parkanossa

Leenamaija Raukola

viulu ja alttoviulu, kansanmusiikki
Kangasalan ja Tampereen toimipisteet

Reetta Sipilä

viulu, orkesterinjohto
Tampereen toimipiste

Ulla Terva

viulu, orkesterinjohto
Kangasalan ja Tampereen toimipisteet

Anniina Tikka

viulu
Tampereen toimipiste

Näin soi viulu