Musajengi
(6–9-vuotiaat)
Hyppää mukaan musisoimaan! Musajengissä soitetaan yhdessä kavereiden kanssa. Tunneilla soitetaan ja rytmitellään mm. kanteleilla, rytmisoittimilla, pianolla, nokkahuilulla ja laattasoittimilla. Musajengissä sävelletään ja improvisoidaan helppoja melodioita yksin ja yhdessä sekä tutustutaan leikinomaisesti nuotteihin ja rytmisymboleihin. Erilaiset orkesteri- ja bändisoittimet tulevat tutuksi, kun heittäydytään eri musiikkityylien maailmaan.

Rytmiikka
(6–9-vuotiaat)
Cha-bum! Keho soimaan! Rytmiikkatunneilla opetellaan kehorytmejä hauskasti ja luovasti sekä soitetaan erilaisia komppeja. Tunnit koostuvat monipuolisesta musiikkiliikunnasta ja sisältävät soittamista, laulamista, loruilua ja räppäämistä. Rytmitajun kehittäminen luo perustaa kaikelle musisoinnille, liikkumiselle ja hahmotuskyvylle. Rytmiikka sopii erinomaisesti myös valmennukseksi mahdollisiin soitto-opintoihin.

Soitinkaruselli
(5–9-vuotiaat)
Hyppää karusellin kyytiin! Soitinkarusellissa on paljon jännittäviä satuja, musiikkileikkejä ja pelejä, jotka saavat lapsen innostumaan ja keskittymään opetettaviin asioihin. Tutustumme periodeittain yhteen soittimeen tai soitinryhmään. Opettelemme soittimen äänenmuodostusta ja perehdymme soittimen äänimaailmaan muskariopettajan sekä vierailevien soitonopettajien ja pienten soitto-oppilaiden opastamina.
Pyrimme vuoden aikana tutustumaan monipuolisesti pianoon, kitaraan, lyömäsoittimiin, harmonikkaan sekä vaski- ja puupuhaltimiin sekä jousisoittimiin. Käytössämme on musiikkiopiston soittimet. Tunnilla opetellaan myös kanteleen, ukulelen ja nokkahuilun soiton alkeita. Nokkahuilu tulee hankkia itse. Opettaja antaa ohjeet nokkahuilun hankintaan ensimmäisellä opetuskerralla.
Soitinkarusellin tarkoituksena on tutustuttaa lapset erilaisiin soittimiin sekä auttaa lasta löytämään ja valitsemaan itselleen mieluinen soitin. Soitinkarusellitunti sisältää myös laulamista, loruilua, musiikkiliikuntaa, rytmi- ja melodiasoittimien soittamista sekä musiikin kuuntelua. Tunnin pituus on 65 min ja ryhmän koko on n. 6 lasta.

Soitinseikkailu
(4–6-vuotiaat)
Lähdetään yhdessä seikkailemaan valloittavan kanteleen, ukulelen ja/tai nokkahuilun maailmaan! Tunneilla soitetaan myös monipuolisesti melodia- ja rytmisoittimia. Soitinseikkailussa tutustutaan elämyksellisesti musiikillisiin käsitteisiin sekä harjoitellaan leikkien ja liikkuen nuotteja ja rytmejä. Ryhmässä kannustetaan luovaan musiikin tekemiseen ja improvisointiin. Tunnilla on käytössä musiikkiopiston kanteleet ja ukulelet. Nokkahuilut hankitaan syksyllä erillisten ohjeiden mukaisesti.

Ukuleleryhmä
(5–7-vuotiaat)
Iloisesti ukulelella soitellen! Ukulelella pääset säestämään helppoja lauluja ja musisoimaan muiden kanssa. Tutustumme nuottikuviin ja sointumerkkeihin leikkien ja rytmitellen. Lapsilla tulisi olla oma ukulele, jolla voi harjoitella myös kotona.
